Sivustakatsoja, 2022
puupiirros ja sekatekniikka mdf-levylle
67 x 57 cm
Kokoon käpertynyt kädetön hahmo koettaa päästä eteenpäin, mutta askeltaminen näyttää vaikealta. Hahmon jalkoja ei näy šakkiruutuisen vaatetuksen alta. Tausta on metallinen ja heijastelee meitä ihmisiä monella tasolla: Millaisina me oikeastaan näemme itsemme? Voimmeko nähdä itsemme muissa? Entä voiko itseään ylipäätään oppia tuntemaan? Kuvataiteilija Antti Tanttu kuvaa puupiirroksissaan vaikeakulkuisia polkuja yksinkertaisin keinoin. Hän kykenee sanomaan paljon pelkän siluetin tai parin viivan avulla ja saa meidät kokemaan kuvan lukemisen voiman. Tunnelma on salaperäinen, melankolinen ja paikoin traaginen. Taiteilijan hahmot vaikuttavat usein estyneiltä, kömpelöiltä tai kykenemättömiltä viestimään tai kulkemaan omin jaloin. Tantulle on tyypillistä pyörien, vaunujen tai kyynärsauvojen käyttö kulkemisen helpottajina. Tuloksena on dynaaminen yhdistelmä valoa ja pimeyttä, raskautta ja kepeyttä sekä abstraktia ja esittävää. Tantun kuvissa esiintyy pelkistettyjen tummien siluettien lisäksi myös kasvoja, puita, juuria ja peilitehosteita. Juurikasan keskeltä tulevat näkyviin nuoren miehen kasvot. Vai onko hän vetäytymässä näkyvistä? Kokonaisuus ilmentää kasvua, ja ehkä mies potee kasvukipuja. Hopeista taustaa vasten piirtyy siluetti, joka tuo mieleen kunnon diivan. Mainetta riittää, mutta ainainen diivan rooliin päätyminen luo yksinäisen ja hieman surumielisen vaikutelman. Sama pätee lapsikuninkaaseen: etäiseen, kylmänsiniseen ja tyhjäkatseiseen hahmoon, joka putkahtaa yhtäkkiä esiin kuin hahmo menneisyydestä. Kuvassa on joko yksinäinen ja hyvänä pidetty lapsi tai muistikuva jostakin, mistä pitää luopua ja mikä haalistuu hitaasti pois. Tanttu tuntuu kyseenalaistavan sen, mikä on oikea muisto ja miten me päädymme alati luopumaan ja siirtymään johonkin uuteen. Hänellä on empaattinen katse, ja hän onnistuu kiteyttämään yksinäisyyden eri ilmenemismuodot.
Tanttu tekee myös video- ja valokuvateoksia sekä maalauksia. Tässä näyttelyssä nähdään mustavalkoinen animaatio, joka on tulosta hitaasta työskentelyprosessista. Taiteilija on tehnyt liidulla mustalle taululle lähes 10 000 piirrosta. Niissä hän tarttuu kollektiivisiin pelontunteisiin. Teos, jonka nimi ”Noli Timere” merkitsee ”älä pelkää”, kertoo jotakin rohkeudesta– siitä, että uskaltaa elää ja kuolla. Aikamme kuumeiseen digitaaliseen kuvamaailmaan verrattuna tässä rauhallisessa ja abstrahoidussa symbolivirrassa on mukava lepuuttaa silmiään. Kuolema on haastava aihe, mutta Tanttu onnistuu kuvaamaan sitä aivan omanlaisenaan maailmana, joka kuitenkin tavoittaa meidät muut. Tässä piilee hänen kuviensa voima: hän esittää totuuksia, jotka ovat tunnistettavissa mutta joiden ilmaisemiseen saatamme itse olla kyvyttömiä. Tantun kieli on sisäänpäin kääntynyttä, ajatonta ja unenomaista, eikä se tarjoa helppoja vastauksia vaan esittää pikemmin tärkeitä kysymyksiä.
Antti Tantulla (s. 1963) on takanaan 35-vuotinen ura. Hän on maamme nimekkäimpiä graafikkoja ja toiminut alan professorina Kuvataideakatemiassa. Tanttu on tehnyt myös julkisia taideteoksia muun muassa Viikin kirkkoon ja Kaitaan metroasemalle. Puupiirrostekniikallaan Tanttu liikkuu grafiikan ja maalauksen välimaastossa. Hän liimaa MDF-levyihin japaninpaperia ja kiinnittää niihin myös metallia, mistä syntyy heijastuksia. Tämä on hidasta ja meditatiivista käsityötä. Sen jälkeen hän painaa pinnalle suuria ja abstrakteja puupiirroksia. Taiteilija pyrkii toisinaan korostamaan puupiirroksissaan puun syitä, mikä tekee jokaisesta vedoksesta ainutlaatuisen. Kaiken perustana on jatkuva piirtäminen. Hän palaa toistuvasti tiettyihin kuviin, ja kaikki tuntuu liittyvän enemmän tai vähemmän yhteen. Tanttu on eräänlainen havainnoija, mutta kyse on paljolti myös hänen omista tunteistaan ja elämän suurista kysymyksistä – prosesseista, jotka ruokkivat alitajuntaa.
Lapsikuningas, 2022
puupiirros ja sekatekniikka mdf-levylle
135 x 120 cm
…………………………………
SVENSKA: En innystad figur utan armar försöker ta sig framåt, men det verkar svårt att ta steget ut. Hans ben syns inte under den schackrutiga klädseln. Bakgrunden är metallisk och speglar oss på många plan: hur ser vi egentligen oss själva, kan vi se oss i andra och är det ens möjligt att lära känna sig själv? Med enkla medel i träsnitt skildrar bildkonstnären Antti Tanttu stigar som är svåra att trampa. Han får oss att uppleva bildläsandets kraft; via några streck eller en silhuett lyckas han säga mycket. Det är gåtfullt, melankoliskt och i vissa fall tragiskt. Konstnärens figurer verkar ofta hämmade, klumpiga eller oförmögna att ta sig fram på egna ben eller att kommunicera. Typiskt för Tanttu är att använda sig av hjul, vagnar eller kryckor som hjälpande färdmedel. Det är en dynamisk blandning av mörker och ljus, av tyngd och lätthet, av abstrakt och figurativt. Förutom avskalade mörka silhuetter är också ansikten, träd, rötter och spegeleffekter återkommande i Tanttus bilder. En ung mans ansikte skymtar mitt bland en samling rötter. Eller drar han sig undan? Det hela påvisar tillväxt, kanske är det ett växande som gör ont. En sihuett skildras som en omständig diva mot en silvrig bakgrund. Trots berömmelse förefaller det hela ensamt och aningen sorgligt att ständigt hamna att spela diva. Likaså barnkungen: en avlägsen figur i kyligt blått, med tomma ögon, som plötsligt träder fram som en gestalt från det förgågna. Ett ensamt och omhuldat barn eller en minnesbild över något som måste ges upp, som sakta bleknar bort. Tanttu tycks ifrågasätta vad ett riktigt minne är, samt hur vi hela tiden hamnar att avstå och övergå i något annat. Han har en inkännande blick och lyckas fånga ensamhetens olika väsen.
Tanttu gör också videoverk, fotografier och målningar. I denna utställning visas en svartvit animation. Det har varit frågan om en långsam arbetsprocess med upp till 10 000 teckningar som konstnären gjort med tavelkrita på en svart tavla. Konstnären har tagit fasta på kollektiva känslor av rädsla. Verket, som går under meningen ”var inte rädd” uttrycker något om mod: mod att både leva och dö. Till skillnad från dagens hektiska digitala bildarena är detta lugna, abstraherade symbolflöde behagligt att vila ögonen på. Döden är ett utmanande ämne att skildra, men Tanttu lyckas skildra en alldeles egen värld, som ändå når oss andra. Däri ligger styrkan i hans bilder; han för fram sanningar som vi kan känna igen, men som vi kanske är oförmögna själva att uttrycka. I sitt inåtvända, tidlösa och drömlika språk ger Tanttu inga enkla svar, utan han för istället fram relevanta frågor.
Antti Tanttu (f. 1963), som har en 35-årig karriär bakom sig, är en av vårt lands främsta grafiker och han har även verkat som professor i ämnet på Bildkonstakademin. Han har också gjort offentliga verk bland annat i Viks kyrka, samt i Kaitans metrostation. I sin träsnittsteknik rör han sig på gränsen mellan grafik och måleri. Tanttu limmar japanska papper på mdf-skivor, som han fäster färg på. Det är ett drygt, hantverksmässigt och meditativt arbete. Sedan trycker han stora, abstraherade träsnitt över ytan. Konstnären väljer i vissa fall att föra fram träets ådring i träsnitten där varje exemplar är unikt. Allt grundar sig i ett ständigt tecknande. Bilder som han återkommer till och allt tycks mer eller mindre hänga ihop. Tanttu är något av en iakttagare, men mycket kretsar också kring hans egna känslor och livets stora frågor. Det är frågan om processer som göder det undermedvetna.
Camilla Granbacka
Näytteyteksti Antti Tantun näyttelyn yhteydessä Galleria Heinossa, 7–29.1.2023
konstkontentan 